Konsertit
Monica Groop, mezzosopraano

Mezzosopraano Monica Groopin kansainvälinen ura lähti nousuun Cardiffin laulukilpailujen finaalin jälkeen vuonna 1989. Hän on esiintynyt lukuisissa rooleissa maailman tunnetuimmissa ooppera- ja konserttitaloissa aikamme merkittävimpien kapellimestareiden johdolla. Suomen Kansallisoopperassa Groop debytoi vuonna 1987, jonka jälkeen hän on esiintynyt talossa uransa aikana useissa rooleissa. Groop on pitänyt resitaaleja muun muassa András Schiffin, Rudolf Jansenin, Roger Vignolesin, Ilmo Rannan ja Gustav Djupsjöbackan kanssa. Groop on tehnyt yli 60 levytystä, jotka sisältävät musiikkia barokkimestareista operettiin. Grooppia pidetään myös taiturillisena barokkimusiikin tulkitsijana. Sibelius-Akatemian lauluprofessorina Groop on toiminut syksystä 2009 lähtien.