Kari Jussila on yksi merkittävimmistä suomalaisista urkutaiteilijoista ja pedagogeista. Hän on konsertoinut kotimaan ja Pohjoismaiden lisäksi useissa Euroopan maissa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Hän on kanta- ja ensiesittänyt useita urku- ja kamarimusiikkiteoksia ja tehnyt runsaasti nauhoituksia Suomen yleisradiolle. Vuonna 1973 Jussila sai ensimmäisen palkinnon kansallisessa urkukilpailussa Helsingissä. Jussila on toiminut Sibelius-Akatemiassa urkujensoiton opettajana, urkumusiikin lehtorina ja professorina vuodesta 1998 lähtien.