Septentrio

Armas Launikselle – ja tänään meille – Septentrio tarkoittaa pohjoista.  Latinan kielessä nimi todellakin viittaa ison karhun tähtikuvioon, varsinkin Otavaan siihen kuuluvine seitsemine (sept) tähtineen, ja jonka jatko osoittaa pohjantähden paikan. Armas Launiksen mukaan ”[h]änelle annetusta orjannimestä päättäen hän oli pohjoismaista sukua kuuluen ehkä Skandinavian suomalais- tai germaanilaissukuisiin viikingeihin, jotka olivat vilkkaassa meriyhteydessä Bretagnen kanssa”.

Mutta nimellä on Antipolisin puer Septentrion tapauksessa ehkä toinen alkuperä. Tällä nuorella orjalla ei ole vanhempia eikä sukunimeä. Häntä kutsutaan yksinkertaisesti Septentrioksi. Hänen aikanaan koko Rooman keisarikunta kuitenkin muisti keisari Commoduksen hallintokauden aikaisen (180-192) suuren kansanomaisen taiteilijan, Marcus Aurelius Agilius Septentrion. Tämä entinen orja eli riittävän kauan tullakseen vapautetuksi, ja hänen suunnattomasta suosiostaan todistavat lukuisat kunnioitusta ilmaisevat kaiverrukset. Mahdollisesti nuori orjamme saatettiin näyttämötaiteen pariin hyvin varhain, ja ehkä hänelle annettiin kuuluisan taiteilijan nimi tuomaan hänelle onnea.

Poikalapsi kuoli 12-vuotiaana, mutta mihin, sitä ei tiedetä. Ei liioin tiedetä, milloin hän tanssi saaden osakseen niin suurta suosiota. Tänä päivänä tuo ikä on meistä hämmästyttävä. Onhan aikaista kuolla 12-vuotiaana ja aikaista sitäkin enemmän, kun takana on jo suuren yleisön edessä saavutettu kunnia. Meitä hämmästyttää myös lapsiorjan asema: hän oli rikkaan kansalaisen yksityisomaisuutta. Asioiden saattamiseksi oikeisiin mittasuhteisiin on tarpeen paneutua lyhyesti kysymykseen yhteiskunnallisista asemista ja elinajanodotteesta tässä 200-luvun Rooman keisarikunnan provinssissa.

Lapsiorja

Oikeudellisesti katsoen lapsiorja on omaisuutta. Isäntä voi myydä hänet, lahjoittaa hänet, antaa hänet vuokralle, rankaista hätä. Siitä johtuen muistokivessä ei ole minkäänlaista mainintaa vanhemmista enempää kuin surun ilmaustakaan, toisin kuin on laita kansalaisten lasten hautoja koskien.

Kuolema 12-vuotiaana

Tähän aikaan eliniänodote syntymän hetkellä oli 25–30 vuotta.  Puolet lapsista ei saavuttanut aikuisuutta. Lapsille omistetut hautakaiverrukset edustavat Antipoliksessa noin neljännestä kaikista omistuksista. Lapsen kuolema oli aina surun aihe, mutta se oli myös suhteellisen tavanomaista.

Julkinen menestys

Septentrionin muistokivi on itsessään hyvin yllättävä. Yhtäältä siitä ei löydy mainintoja, joita voitaisiin lapsen kuoleman yhteydessä odottaa. Toiselta puolin siinä tavataan aivan erityisen poikkeavaa ylistystä, jonka aiheena on hänen suuri yleisönsuosionsa. Yleensä vailla siviilisäätyä kuolleelle lapselle ei suotu henkilökohtaista hautakiveä. Vaikuttaa siltä, että muistomerkin tilaamisen oikeutti nimenomaan hänen suosionsa.

Pantomiimi

Mielikuvitukseen ja 3. vuosisadan tyyliin perustuva fresko, joka esittää nuorta Septentrionia Antipoliksen teatterissa.
Toinen, mielikuvituksellisempi tulkinta (oikealla) sijoittaa hänet keisarin hoviin [SC 2026].

Rooman keisarikunnan näyttämöllisten muotojen joukossa latinan- tai kreikankielinen puhe- tai laulettu teatteri oli 100–200-luvuilla elitistinen laji. Se oli varattu oppineelle yleisölle, joka kykeni ymmärtämään hienostunutta kirjallista kieltä. Oli olemassa toinenkin laji, joka oli paljon suositumpi: pantomiimi. Kyseessä oli elehditty ja sellaisena kaikille ymmärrettävä musiikki- ja tanssittu teatteri.

Päätanssija esittää kaikki roolit. Häntä säestävät soittimet, usein kuoro, toisinaan kertoja. Kaikissa tapauksissa hän ilmentää tekstiä eleillään vaihtaen naamiotaan kulloisenkin henkilöhahmon myötä. Nämä taiteilijat olivat todellisia keisarillisia kuuluisuuksia. He saattoivat ansaita suunnattomia rahasummia, olla väkijoukkojen syvästi kunnioittamia ja aiheuttaa kilpailua kannattajien välillä. Samalla kun heidän oikeudellinen asemansa oli alempi heidän menestyksensä saattoi antaa heille valtavan painoarvon.

Jäiset liekit

Viimeisessä teoksessaan 73-vuotias Launis, joka oli elänyt 27 vuoden ajan kotimaansa ulkopuolella, sovitti pohjoisen ja etelän vastakkaisuuden: Itämeren syleilemän isänmaansa ja hänet vastaanottaneen uuden välimerellisen  kotiseudun, Nizzan, joka sijaitsee Enkelten lahden rannalla vastapäätä Antibesia ja Provencea.  Jäisissä liekeissä ollaan määrätietoisesti symbolisessa mielikuvamaailmassa, joka etääntyy historiasta ja arkeologiasta aukaistakseen paljon universaalimpia näköaloja. Tähtien ja taivaan symboliikka luo tämän ooppera-baletin jalustan. Varsinkin aurinko on valoisina kesäöinä kaikkialla läsnä (6. kuvaelma: ‘Öisen valon maa’) ja talvella revontulten alla poissaoleva (7. kuvaelma: ’Jäiset liekit’). Tämä on maanpakolaisuudessa unelmoitu pohjoinen, äärimmäisyyksien maaperä lauhkean Välimeren vastapuolella.

”On siis inhimillisesti hyvin uskottavaa, että sairas Septentrio-poloinen kaipasi etäistä kotimaataan, josta hänelle oli jäänyt mieleen monia muistoja”, Armas Launis huokaisi. Tänään, 69 vuoden jälkeen, ”Septentrio-poloinen” saapuu Tapiolan kirkossa tapahtuvan kantaesityksen myötä takaisin synnyinmaahansa – valoisien öiden ja jäisten liekkien maahan.