Mila Laine, sello

Mila Laine on toiminut urallansa monipuolisesti sellistinä, freelancermuusikkona ja säveltäjänä. Hänen sävellyksiään on kuultu mm. Kansallisteatterissa (Rikhard III; Julia ja Romeo) ja Ryhmäteatterissa. Mila on kysytty muusikko useissa eri kokoonpanoissa — lähiaikoina häntä on voinut päästä kuulemaan mm. Antti Aution yhtyeen riveissä. Laine on myös yksi amerikkalais-suomalaisen kamarijazz-kvintetin Transatlanttisten perustajajäsenistä, jonka debyyttilevy Geodesics julkaistiin vuonna 2020. Vuonna 2023 hänen musiikkiaan kuultiin sekä Routa Companyn tanssiteoksessa Kuu tuntee minut että Studio Totalin elokuvassa Dreamwork, visuaalinen runoelma.